Kotitalousvähennystä Armi Aktiivituoleista

Armi Ohjeita tuolin hankintaan, Uutiset ja tiedotteet

Armi tuolien, jotka toimitetaan suoraan asiakkaille asiantuntijoidemme toimesta, loppukokoonpano, asennus, säätö asiakkaan mitoille sekä opastus tapahtuu toimituksen yhteydessä. Tämä koskee pääosaa Armi-tuolitoimituksista Etelä-Suomen alueella. Tämän asiakkaan luona, toimituksen yhteydessä, tapahtuvan työn osuus hinnasta on jatkossa mahdollista eritellä laskussa siten, että sen osuus kokonaishinnasta on kotitalousvähennyskelpoista (60%).

Jos esimerkiksi tämän työn osuus on 200 eur, niin se tarkoittaa 120 eur kotitalousvähennystä lopullisessa verotuksesta (jos asiakkaalla on muutakin kotitalousvähennettävää).

Asiasta on keskusteltu verottajan asiantuntijan kanssa, joka on todennut tämän työn olevan kotitalousvähennytkelpoista, kunhan se on laskulla selkeästi eritelty.

Tämän työn kustannus on jo ollut sisällytettynä kotimaisen Armi tuolin kokonaishinnassa, joten kotitalousvähennyksen osuus siis alentaa Armi tuolin hintaa asiakkaalle.

Mahtavaa ja askel oikeaan suuntaan, mutta työ jatkuu.

Muita tukia Armi Aktiivituolien hankintaan

Asiakkaamme ovat kyselleet laajasti mahdollisuuksia muihinkin yhteiskunnan tukiin. Olettaneet tai ihmetelleet, eikö tällaiseen viime kädessä yhteiskunnan varoja säästävään tuotteeseen ja CE-merkittyyn lääkinnälliseen laitteeseen saa esimerkiksi alv vähennystä tai kela-tukea? Koska se mahdollistaa ja edistää pidempään omassa kodissa asumista, asiakkaiden paremmassa kunnossa, terveempinä ja toimintakykyisenä pysymistä. Olemme samaa mieltä, pitäisi saada, mutta emme ole tietoisia, että saisi. Jatkamme asian selvittelyä.

Toistaiseksi olemme tietoisia, että tämän kotitalousvähennysmahdollisuuden lisäksi kokonaan korvattuina tai osin korvattuina Armi tuoleja on saanut seuraavasti:

  • Omassa kodissa asuvat sotainvalidit ja sotaveteraanit. Tyypillisesti 100% korvattuna.
  • Kunnan vammaispalveluiden kautta. Tyypillisesti 50% korvattuna. Merkittäviä kuntakohtaisia eroja ja vaatii tyypillisesti tarvekartoituksen sekä muita mahdollisia lausuntoja.
  • Erilaisten yleishyödyllisten yhdistysten kautta (Lions-Club, Rotary, erilaiset liitot ja järjestöt etc) on saatettu tukea tai kanavoida Armi tuoleja lahjoituksina (pääosin palvelukohteisiin tosin)

Mikäli joku asiakkaamme saa tukea Armi tuolin hankintaan, niin olisimme kiitollisia jos meitä valmistajaakin asiasta informoitaisiin, niin osaisimme neuvoa myös muita asiasta ja mahdollisuuksista.

Onko nousu vaikeaa?
Vaivaako polvet, lonkka tai selkä?
Haluatko asua omassa kodissa pidempään?

Älä odota enää, vaan hanki itsellesi mukava ja tyylikäs Armi Aktiivituoli!  

Tuolilta nousu vaikeaa? Tyydytkö koroketyynyyn? Ei kannattaisi, ainakaan pitkään

Armi Ohjeita tuolin hankintaan

Armi tuolin kotiesittelyssä erittäin tyypillinen näky on epämääräiset tyynykasat asiakkaan vanhassa tuolissa niin pyllyn alla kuin myös selän takana.  Apuvälinelainaamotkin tarjoavat tyypillisesti vain tätä eli koroketyynyä. Tällöin ehkä akuuttiongelma eli tuolilta ylös nouseminen (ja/tai hallitummin tuoliin istuutuminen) on helpompaa, mutta seurauksena on usein muita ongelmia.

Tyynyillä selän takana taas on yritetty korjata liian suurta istumasyvyyttä, epäryhdikästä istuma-asentoa ja/tai ristiseläntuen puutetta.

Tyynykasoissa istumisesta aiheutuu tuki- ja liikuntaelin vaivoja

Koroketyynykin on ihan ok lyhytaikaisessa istumisessa. Kuitenkin pitkäaikaisistumisessa tyynykasan päällä notkuminen usein kipeyttää erityisesti selän, mahdollisesti muitakin paikkoja. Eli kun alkuperäinen ongelma on ollut aivan jokin muu, vaikkapa polven nivelrikko, on kotikonstien lopputulemana pidempiaikaisessa käytössä usein monivaivaisuus ja pahenevia ongelmia.

Vaikka vanhassa tuolissa olisi alkujaan ollut hyväkin istumaergonomia (ei välttämättä), niin epämääräiset tyynykasat ovat tyypillisesti pilanneet sen, mistä aiheuttaa erilaisia tuki- ja liikuntaelinvaivoja pitkäaikaisessa käytössä.

Erilaiset korkeat tuolit toimivat hieman samoin. Nouseminen korkealta on toki helpompaa, mutta ei sellaisessa pitkään ole hyvä istua, muista mahdollisista terveyshaitoista puhumattakaan.

Paljon parempikin ratkaisu on tarjolla. Armi Aktiivituoli ei helpota pelkästään nousua ja istumaan menoa, vaan pyrkii kokonaisvaltaisesti ylläpitämään asiakkaan toimintakykyä, auttamaan pysymään aktiivisena ja itsenäisenä arjen perustoiminnoissa.

Armi tuolissa ei tarvitse istua huonosti, tyynykasassa tai liian korkealla

Monelle tulee positiivisena yllätyksenä, että Armi tuolin saa millä tahansa istuinkorkeudella eli juuri asiakkaalle sopivalla, muitakin asiakaskohtaisia säätöjä tai mitoituksia tarpeen mukaan hyvän istumaergonomian saavuttamiseksi. Armi tuolin nousua avustava mekanismi yhdessä asiakaskohtaisen mitoituksen ja tuolin muiden säätöjen kanssa mahdollistaa sekä vaivattoman nousun, että samaan aikaan mukavan ja ergonomisen istumisen.

Suurimmat hyödyt ajan kanssa pitkäaikaiskäytössä

Moni ajattelee Armi tuolia harkitessaan aluksi ja ensisijaisesti välitöntä arjen helpotusta. Vielä suuremmat, mutta usein vaikeammin hahmotettavissa olevat, ovat Armi Aktiivituolin tavoitteena olevat pitkäaikaiset terveyshyödyt.

Nousun alkaessa olla hankalaa noustaan tavallisesta tuolista usein niin että tulee erilaista kiertoa tai vääntöä, noustaan liian pystyyn tai painetaan polvia yhteen, joista aiheutuu virhekuormitusta niveliin.

Oheista videota tarkemman taustan Armi Aktiivituolin lääketieteellisistä hyödyistä löydät Armin idean isän Fysioterapeutti Jorma Eerolan teeseistä.

Pahimmillaan nousu on niin hankalaa, tai kivuliasta, että niitä aletaan välttää. Liikkumattomuudesta aiheutuu monenlaisia terveyshaittoja, ei pelkästään tuki- ja liikuntaelinvaivoja. Jos taas aletaan nousta ensisijaisesti käsivoimin, muun toimintakyvyn ja esimerkiksi tasapainon kannalta elintärkeiden reisilihasten voimat jäävät vähäisiksi.

Armi tuolin nerokas mekanismi mahdollistaa nousun vaivattomasti, hyödyntäen kokonaisvaltaisesti omia lihaksia: käsien, jalkojen ja keskivartalon. Aivan erityisesti pyritään aktivoimaan reisilihasten käyttöä. Keskivartalon vetreytyksellä, lihasten aktivoinnilla ja lihasvoiman kasvattamisella saavutetaan monipuolisia terveyshyötyjä ja ylläpidetään toimintakykyä, jota tarvitaan kaikista muistakin arjen perustoiminnoista suoriutumiseen.

Armi tuoli ohjaa nousuasentoon, jossa polvien ja lonkkien nivelkulmat mahdollistavat lihasten parhaan voimantuoton. Tällöin myös lihaksia aktivoiva vaikutus suurin ja niveliin kohdistuvat virhekuormitukset vähäisimmät.

Istu alas tuoliin hallitusti ja turvallisesti

Tuolin oikea mitoitus yhdessä korkealla sijaitsevien ja ulkonevien (istumaan mentäessä lukittujen) kädensijojen kanssa auttavat myös istuutumaan hallitusti ja turvallisesti.

Rojahtamisen sijaan pyritään istuutumaan käsinojiin tukeutuen siten, että yläkehoa taivutetaan eteenpäin ja peppua työnnetään tuolin perälle, reisilihaksilla samalla jarruttaen. Reisilihaksilla jarruttaminen on erinomainen lihaksia aktivoiva harjoite, ja näin pyritään myös istuutumaan kerralla ryhdikkääseen istuma-asentoon ilman tarvetta korjausliikkeeseen.

Tarkempia vinkkejä löydät oikeaoppisen nouseminen ja istuutuminen -ohjeesta.

Jumppaamalla lisähyötyjä

Jo Armi tuolin peruskäyttö on kuntouttavaa ja vahvistavaa, eikä kuntouttavuus edellytä erillistä jumppaamista, mutta tekemällä lisäksi erityisiä harjoitteita ovat tulokset luonnollisesti paremmat. Harjoitteet on suunniteltu niin, että niiden tekeminen ei rasita niveliä ja niitä pystyy heikkovoimainen tekemään turvallisesti.

Kynnys on erittäin matala! Ei tarvitse lähteä toisaalle tai kaivaa jotain välinettä kaapista, teet liikkeitä omassa nojatuolissa siinä samalla kun katsot vaikkapa telkkaria.

Armi tuolilla on mahdollista tehdä toistoja niveliä rasittamatta. Lihasten vahvistaminen vähentää myös niveliin kohdistuvaa kuormitusta, ei pelkästään nousussa, vaan kaikissa muissakin arkielämän tilanteissa.

Aloita ajoissa

Moni herää tuolin hankintaan vasta kun toimintakyvyssä tapahtuu jokin selkeä alenema, vaikka kunnon ja tasapainon ylläpito ja ennaltaehkäisevä toiminta tuki- ja liikuntaelinvaivojen välttämiseksi olisi ollut helpompaa. Pahasta kaatumisesta aiheutuva pakkolepo (tai mikä tahansa muu käyttämättömyyteen johtava syy) surkastuttaa lihakset nopeasti, aivan erityisesti ikäihmisillä.

Jos liikuntarajoitteet alkavat vähentää luontaista liikkumista, niin on aika toimia. Tuki- ja liikuntaelin vaivojen ennaltaehkäisy, toimintakyvyn ylläpito ja aktiivisena pysyminen on helpompaa kuin kuntouttaminen ja liikuntakyvyn palauttaminen. Mikäli taustalla on eteneviä rappeumatauteja, on ajoissa toimiminen erityisen tärkeää.

Kaikenlaisesta liikkumisesta on terveyshyötyjä, erityisesti vähän liikkuville.

Älä odota enää, vaan hanki itsellesi Armi Aktiivituoli – henkilökohtainen fysioterapeuttisi!

Armi Activechair helps you up and keeps you in shape

Armi Uutiset ja tiedotteet

A comfortable armchair that helps you to get up and rehabilitates

With its unique mechanism that helps getting up, it saves the joints and strengthens the muscles of the lower body, which further improves balance. The support for the lower back, the flexible backrest and the adjustable headrest make it also very comfortable to sit in the chair.

The chair prevents musculoskeletal disorders

An ergonomic chair prevents diseases and musculoskeletal disorders related to immobility,
and enable more active years at home. The active chair, which is adjusted according to the user’s measurements, helps to get up without pain and without improperly stressing the joints. The chair’s only ”engine” is the user himself, which means that you can also train the balance and the musculature needed when ascending. Strengthening those muscles makes everyday life easier.

Improves the user’s functional ability

Armi is a patented Finnish invention and is recommended by physiotherapists. The chair is registered with Valvira (Finland’s National supervisory authority for Welfare and Heatlh) as a medical device, and also facilitates the work of the nursing staff and caregivers. The chair should not only seen as an aid to get up, but to provide long-term health benefits and to improve the user’s ability to function in everyday life.

Beautiful and stylish design

Tapio Anttila’s stylish and beautiful design means that the chair satisfies even those who have high demands for the interior. The chair is available in the desired material and color, either with four legs or with a swivel. According to Jorma Eerola, who came up with the idea for Armi, it is easiest to understand the benefits of the chair if you get to try it yourself. Therefore, in Finland, you can order a free demonstration of the Armi Activechair in your own home.

More healthy and active years

” Whether you live at home or at a retirement home, you want to sit comfortably in an ergonomically designed comfortable armchair, enjoy TV programs, read or knit – and get out of your chair on your own as long as you have some strength left. We want to be active and able to manage independently in everyday life situations.


Do you have difficulty in standing up?
Do you want to live longer in your own home?
Do you have problems with your knees, hips or back?


Get a comfortable armchair that promotes the user’s mobility and functional ability.
Movement is a medicine that also activates important vital functions and the nervous system.

Watch more Armi Activechair videos in Youtube. Most of them provide English subtitles.


Ask more or order a free home visit (in Finland) with consultation armi-aktiivituoli.fi or call +358 50 366 1832

De viktigaste fördelarna med Armi Aktivstolen.

Armi Aktivstol hjälper dig upp och håller dig i form

Armi Uutiset ja tiedotteet

En bekväm fåtölj som hjälper dig att stiga upp och rehabiliterar

Med sin unika mekanism som främjar uppstigandet sparar den lederna, stärker undre kroppens muskler och förbättrar balansen. Stödet för korsryggen, det flexibla ryggstödet och det justerbara nackstödet gör att det är mycket bekvämt att sitta i stolen.

Förebygger skador på rörelseorganen

Den ergonomiska fåtöljen förebygger skador som uppkommer på rörelseorganen till följd av för mycketstillasittande och ger därmed fler aktiva år i hemmet. Aktivstolen som tillverkas enligt användarens mått hjälper till så att man reser sig på rätt sätt, utan smärta och utan att felaktigt belasta lederna. Stolens enda “motor” är användaren själv, vilket innebär att man också kan träna balansen och den muskulatur som behövs vid uppstigandet. Att stärka de musklerna underlättar i vardagen.

Förbättrar användarens funktionsförmåg

Armi är en patenterad finländsk uppfinning och rekommenderas av fysioterapeuter. Stolen är registrerad hos Valvira (tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovårdens) som en medicinsk produkt, och underlättar också vårdpersonalens och närståendevårdarnas arbete. Det är inte meningen att stolen enbart skall fungera som tillfällig hjälp, utan vara till långvarig nytta och förbättra användarens funktionsförmåga i vardagslivet.

Snygga och stilrena design

Tapio Anttilas snygga och stilrena design gör att stolen tillfredsställer även dem som har höga krav på inredningen. Stolen finns att få i önskat material och färg, antingen med fyra ben eller med en rund fot. Enligt Jorma Eerola som kom på idén till Armi säger att det är lättast att förstå nyttan med stolen om man själv får prova den. Därför kan man beställa en kostnadsfri demonstration av Armi Aktivstol i det egna hemmet.

Fler friska och aktiva år

” Vare sig du bor hemma eller på vårdhem vill du sitta bekvämt i en ergonomiskt designad skön fåtölj, njuta av TV-program, läsa eller sticka – och ta dig upp ur stolen på egen hand så länge du har krafterna i behåll. Vi vill vara aktiva, handlingskraftiga och klara oss självständigt i vardagen.


Har du svårt att resa dig upp?
Vill du bo kvar i ditt eget hem längre?
Har du besvär med knäna, höfterna eller ryggen?


Skaffa en fåtölj som främjar användarens rörlighet och funktionsförmåga.
Rörelse är ett läkemedel som aktiverar även viktiga vitala funktioner och nervsystemet.


Fråga mera eller beställ gratis hembesök med konsultation armi-aktiivituoli.fi eller ring +358 50 366 1832

Etsimme kaupallistajaa rakentamaan Armi Aktiivituolille kansainvälinen menestystarina

Armi Uutiset ja tiedotteet Leave a Comment

active chair senior lift assitive rehabilitating

Armi Aktiivituoli on ainutlaatuinen terveysteknologian tuote, joka auttaa ikääntyvää väestöä ylläpitämään aktiivista toimintakykyään ja helpottaa istumatyötä tekevien vaivoja. Ensimmäinen Armi Aktiivituoli tuli markkinoille vuonna 2014. Tänään tuolin eri versioilla on yli 4.000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa.

Tuotteemme ovat patentoituja ja edelleen ainoita maailmassa ilman ulkoista voimaa toimivia nousua avustavia tuotteita. Siksi tuotteemme erottuvat kilpailijoista ja herättävät kiinnostusta kasvavilla markkinoilla. Armi Aktiivituolin teknologia ja konsepti on koeteltu kotimaassa ja sille on kansainvälistä kiinnostusta ainakin Euroopassa etenkin Pohjoismaissa ja Saksassa sekä Japanissa.

Haemme nyt Liiketoiminnan johtajaa rakentamaan ja toteuttamaan kansainvälisesti skaalautuvaa konseptia Armi Aktiivituolin myyntiin. Roolissasi johdat sitoutunutta osakastiimiä, jonka osaksi toivomme Sinun liittyvän. Etsimme innostuvaa henkilöä, joka näkee tuotteemme mahdollisuudet laajasti ja jolla on kyky ja osaaminen rakentaa kansainvälisen menestysmahdollisuuden kiteyttävä tarina ja liiketoimintasuunnitelma – ja johtaa sen toteutus. 

Tule edistämään kanssamme toimintakykyisempää ikääntymistä ja terveempää työergonomiaa viemällä Armi Aktiivituoli kansainväliseen menestykseen.

TamErgo Oy:n liikevaihto on noin 0,5 m€. Yhtiö hakee ikääntyneiden kohderyhmien Armi Aktiivituoli -liiketoiminnalle vetäjää, joka vie liiketoiminnan myynnin ja markkinoinnin uudelle tasolle Suomessa ja kansainvälisesti;

luo kansainvälistymisstrategian, liiketoimintasuunnitelman, kanava- ja hinnoittelumallit, digitaalisen markkinoinnin strategian ja sisältöjen suunnittelun sekä johtaa suunnitelmien toteutuksen oman organisaation ja sopivien yhteistyökumppanien kanssa. Odotamme sinulta strategisen osaamisen lisäksi käytännön kokemusta verkkoliiketoiminnasta moderneja ratkaisuja ja analytiikkaa hyödyntäen. Armi Aktiivituolia myydään B2C- ja B2B- ja vuokrausmallilla B2C -markkinaan.

TamErgo Oy tarjoaa pienen, kasvuun tähtäävän yrityksen taloudellisiin resursseihin nähden kohtuullisen peruspalkan, houkuttelevan, myyntiprovisioon perustuvan mahdollisuuden lisäansioon sekä onnistumiseen perustuvan mahdollisuuden merkittävään optio- tai osakkuusjärjestelyyn.

Yhteydenotot:

Petri Palo-oja
Hallituksen puheenjohtaja
040 350 7117
[email protected]
armi-aktiivituoli.fi

Armi keventää hoitajien työtä ja parantaa hyvinvointia

Armi Vanhusten hoidon ammattilaisille Leave a Comment

Miten Armi vaikuttaa hoitohenkilökunnan työkuormaan ja työhyvinvointiin?

Tässä artikkelissa kerrotaan miten Armi Aktiivituoli keventää monin tavoin palvelutalon, hoivakodin, vanhainkodin tai seniorikeskuksen hoitohenkilökunnan kuormaa, parantaa työhyvinvointia ja ehkäisee virheellisistä tai kuormittavista nostotoimista aiheutuneita hoitohenkilökunnan sairauspoissaoloja.

Parempikuntoisia asiakkaita tarvitsee auttaa vähemmän ja se on fyysisesti kevyempää

Paremmassa kunnossa olevia asiakkaita ei tarvitse nostaa tuolilta ylös, tai nousemisen avustaminen on vähemmän rasittavaa ja henkilökuntaa vaativaa.

Niin kauan kuin asiakkaat kykenevät itsenäiseen liikkumiseen, pääsevät tuolilta ja sängystä omin voimin ylös, on sekä avustamisen tarve vähäisempi, että luontaisen lihaskuntoa ja liikkuvuutta ylläpitävän liikkumisen määrä merkittävästi suurempi. Lihaskunnolla on merkittävä rooli tasapainon suhteen, ja edelleen kaatumisriskiin. Lihaskunto alenee yllättävän nopeasti, jos lihaksia ei käytetä säännöllisesti, esim. mahdollisen kaatumisen jälkeisessä levossa.

Parempikuntoiset sairastavat keskimäärin vähemmän, joka voi myös vähentää avustamisen tarvetta. Arjen perustoiminnoista selviytyminen ylläpitää henkilön omanarvontuntoa, ja pitää mielen virkeänä.

Fyysisellä aktiivisuudella voidaan vaikuttaa huomattavasti ikääntyneen toimintakykyyn, itsenäiseen selviytymiseen, sairauksien ehkäisyyn ja elämän laadun parantamiseen. Kaikesta liikkumisesta on hyötyä, etenkin vähän liikkuville!

Palvelutalon, vanhainkodin, hoivakodin asukkaita Armi Aktiivituoleissa., nousuaputuoleissa,

Tyytyväisiä palvelutalon asukkaita Armi tuoleissa.

Asiakkaan liikkumisen vähentyessä avustamisen määrä ja raskaus kasvaa

Jos asiakkaan liikkeellelähtö alkaa edellyttää hoitohenkilökunnan apua on todennäköisyys suuri sille, että ajaudutaan tilanteeseen, jossa asiakkaan säännöllinen liikkuminen edelleen vähenee, ja liikuntakyky entisestään huononee. Tällöin avustamisesta tulee sekä säännöllisempää, että myös fyysisesti raskaampaa. Siksi on tärkeää yrittää ylläpitää ja aktivoida asiakkaan liikkumista niin pitkään kuin mahdollista, ja hyödyntää tarjolla olevia mahdollisuuksia, kuten esimerkiksi Armi Aktiivituoleja.

Hoitajien työ kevenee ja sairauspoissaolot vähenevät

Jos raskaita ja/tai virheellisiä nostoasentoja ja muita fyysisesti raskaita avustustilanteita (joissa asiakas saattaa usein olla hoitajaa painavampi) pystytään välttämään tai vähentämään, tekee se työstä fyysisesti kevyempää ja vähemmän hoitajien tuki- ja liikuntaelin vaivoille altistavaa, joka voi vähentää sairauspoissaoloja.

Jos asiakasta kuitenkin pitää avustaa nousutilanteessa, on hyöty kiistaton, jos avustamiseen tarvitaan vain yksi hoitaja kahden sijaan, ja tällöinkin rasite nousua avustaessa on pienempi kuin tavallisesta tuolista noustaessa.

Helppohoitoisia tuoleja, jotka vähentävät asiakkaiden virtsankarkailua

Ikääntyessä, lantionpohjan lihasten heikentyessä, pienikin ponnistus esimerkiksi tuolilta nousu aiheuttaa virtsankarkailua. Armin mekanismi ohjaa tuolilta nousijan raskaimman ponnistusvaiheen ohi ja näin vähentää virtsankarkailua.

Koko Armi tuoli voidaan verhoilla antibakteerisella ja nesteitä läpäisemättömällä helppohoitoisella hoivakankaalla, ja/tai Armiin on saatavilla monipuolisesti lisäsuojia.

Vapauttaa hoitohenkilökunnan työaikaa muihin tärkeisiin tehtäviin

Hoitohenkilökunnalla on paljon tehtävää, joten itsenäisemmät asiakkaat ja helpommin avustettavat asiakkaat vapauttavat hoitohenkilökuntaa muihin tärkeisiin tehtäviin, kuten asiakkaiden lääkehuollosta, ruokailuista, logistiikasta/menoista ja aamu/iltatoimista huolehtimiseen, päivän tapahtumien kirjaamiseen tai vaikkapa kahvittelu tuokioiden ja muun sosiaalisen toiminnan järjestämiseen.

Tyytyväisemmät omaiset

Omaiset tyypillisesti toivovat läheisensä toiminta- ja liikuntakyvyn säilyvän mahdollisimman pitkään ja siitä huolehdittavan aktiivisesti. Omainen voi kokea harmistusta rakkaan läheisen toimintakyvyn ja esimerkiksi kävelykyvyn heikkenemisestä, josta voi myös aiheutua painetta hoitohenkilökunnan suuntaan.

Aloita ajoissa! Liikuntakyvyn ylläpitäminen helpompaa kuin sen palauttaminen

Aktiivituolin käyttö ennaltaehkäisee liikkumattomuudesta johtuvia tuki- ja liikuntaelin vaivoja. Parhaat tulokset on saavutettavissa, tai ainakin helpommin, kun tuolin käyttö on aloitettu jo riittävän ajoissa, kun asiakkaan tai asiakkaiden toimintakykyä on vielä ainakin kohtuullisesti jäljellä, eikä vasta kun liikkuminen on jo hyvin haasteellista ja nostoapua tarvitaan jo useimmissa tilanteissa.

Lisää toimintakykyä jumppaamalla

Armi tuolin peruskäyttö eli tuolista ylös nouseminen aktivoi omien lihasten käyttöä kuin huomaamatta, mutta sille on kehitetty myös monipuolisia lisäharjoitteita ja pelikortit, joita heikkovoimainenkin pystyy suorittamaan turvallisesti, sellainenkin jolle tuolijumppa tavallisella tuolilla olisi haasteellista. Kynnys on erittäin matala! Kaikesta liikkumisesta on hyötyä, etenkin vähän liikkuville.

Armi tuolia voi myös käyttää asiakkaan/asiakkaiden kuntoutuksen tukena, esim. fysioterapeutin johdolla.

Yhteenveto hyödyistä hoitajien työhön ja hyvinvointiin

• Hyödyt kohdistuvat sekä itse asiakkaisiin suoraan, että hoitohenkilökunnan kuormaan.
• Sairaspoissaolot vähenevät, virheellisten ja raskaiden nostotoimien välttämisen johdosta.
• Hyödyt ovat kiistattomat, jos nousutilanteisiin riittää yksi hoitaja, ja silloinkin rasite on pieni.
• Asiakkaiden parempi lihaskunto vähentää avustustarvetta kaikissa arkielämän tilanteissa.
• Armi tuoli ja sen materiaalit on suunniteltu helppohoitoisiksi ja tarjolla on kattavasti lisäsuojia helpottamaan hoitajien työtä.
• Vapauttaa hoitohenkilökuntaa muihin tehtäviin ja edistää hoitohenkilökunnan työhyvinvointia.
• Edistää asiakkaiden ja omaisten tyytyväisyyttä.

Moni hoitajakin tykkää levähtää ja lepuuttaa selkäänsä ergonomisissa Armi tuoleissa!

Tutustu tarkemmin kuinka Armi sopii palveluasumiseen

Armi Outlet: Tehdään hyvää yhdessä – tarpeettomat aktiivituolit kiertoon

Armi Ohjeita tuolin hankintaan, Uutiset ja tiedotteet 1 Comment

Armi Outletin kova suosio yllätti!

Kesällä 2022 avatun Armi OUTLET kautta on ensimmäisen 6kk aikana myyty jo noin 50 Armi tuolia. Välillä on pitänyt myydä ”ei oota” ja asiakkaita on ollut jonotuslistalla. Jotkin vanhat suositut kuosit (kukkakuvioiset), joita ei enää ole uusina saatavilla on ostettu usein lähes välittömästi pois.

Asiakkaalle valmistajan huoltama, kunnostama/tarkistama ja puhdistettu/pesty Armi tuoli on varma ja luotettava valinta, niin kunnon kuin oikean mitoituksen osalta. Vaihdamme tuoleihin uusia osia aina tarpeen mukaan, ensisijaisesti mitoituksen takia (esim istuinkorkeus uudelle käyttäjälle), mutta mahdollisesti myös kuluman vuoksi.

Aiemmin meille päätyneet Armi vaihtotuolit (kun asiakas päivittänyt uudempaan Armi tuoliin) tai muutoin meille päätyneet käytetyt Armi tuolit saattoivat pyöriä pitkäänkin varaston nurkissa, ja toimia lähinnä työntekijöiden taukotuoleina. Outletin avaamisen jälkeen Armi tuoleja uusiokäyttöön on päinvastoin pitänyt aktiivisesti etsiä, kysynnän ylittäessä tarjonnan.

Outletista moni Armia kaipaava ja kovasti tarvitseva on saanut sellaisen edullisemmin!

Osta käytetty Armi Aktiivituoli

Armi Aktiivituolin verkkokaupan OUTLET -osiosta löytyvät valmistajan huoltamat, kierrätettävät Armi Aktiivituolit. Tutki aktiivisesti vaihtuva tarjonta – olisiko siellä sopiva Armi tuoli juuri sinun tarpeisiisi tai vinkkaa kaverille jolle voisi olla?

Aluksi myimme siellä muutamia esittelytuoleja edullisemmin, jonka lisäksi meille päätyy jonkin verran käytettyjä Armi tuoleja vaihdossa, kun ihmiset ovat päivittäneet Armi tuolinsa uudempiin. Lisäksi Outlet osion kautta on myyty myös joitakin täysin uusia, syystä tai toisesta, ylimääräisiksi jääneitä yksittäistuoleja hieman edullisemmin.

Tarjoa Armi tuolia kiertoon

Suosiosta johtuen laajennamme nyt toimintaa niin että hankimme käytettyjä Armi tuoleja kunnostettavaksi ja kiertoon. Se on sitä kestävää kehitystä!

HUOM! Käytettyjen tuolien noutaminen, puhdistaminen/peseminen, kunnostaminen ja huoltaminen vaatii vähintään työtä ja aikaa, usein myös joitain uusia osia, puhumattakaan mahdollisesta osien uudelleenverhoilusta. Muokkaamme myös näitä Armi tuoleja tarpeen mukaan uudelle käyttäjälle sopivammaksi (esim. istuinkorkeus). Kaikki tämä maksaa, jonka isäksi yrityksenä joudumme uudelleenmyytäviin sisällyttämään hintaan myös 24% arvonlisäveron.

Edellä mainituista seikoista johtuen, ja jotta kustannus pysyisi houkuttelevana mahdolliselle uudelle käyttäjälle, emme itse pysty käytetyistä paljoakaan maksamaan.

Voit tarjota meille Armi tuolia (mielellään kuvan kera) esim. lähettämällä sähköpostia [email protected]

Armi Aktiivituoli sopii erittäin hyvin MS-tautia sairastavalle – myös nuoremmille

Armi Kuntoutus ja lihashuolto Leave a Comment

Suurin hyöty saavutetaan kun aktiivituoli hankitaan riittävän ajoissa ja se mielletään apuna liikuntakyvyn ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi, sen sijaan että se hankitaan vasta apuvälineeksi, kun nousu on jo erittäin vaikeaa ja erityisesti jalkojen lihasvoima jo olematon. Ajoissa hankittuna muodostuu tuolin käyttöaika tyypillisesti myös pitkäksi.

Neurologisista sairauksista kärsivät ovat erittäin merkittävä Armi tuolin asiakasryhmä. Jostain syystä Armi tuoli on kuitenkin ollut huomattavasti suositumpi Parkinsonia -sairastavien keskuudessa (useita satoja), kuin MS-taudista kärsivien keskuudessa. Jossain määrin on myös koettu, että moni MS-tautia sairastava on ottanut yhteyttä usein kovin myöhäisessä vaiheessa, kun nouseminen ja liikkuminen on jo erittäin vaikeaa, ja ollaan usein oltu jo pääosin pyörätuolin varassa. Vaikka parhaat tulokset ja pisin käyttöaika olisi saavutettu olemalla aiemmin liikkeellä.

Tilannetta taudin myöhäisessä vaiheessa on vaikeuttanut usein seikka, että MS-tautia sairastavilla voimien katoaminen on yleisempää jaloissa kuin käsissä. Armi tuolin ajatuksena on pyrkiä aktivoimaan ja ohjaamaan voimantuottoa ensisijaisesti nimenomaan jalkoihin, koska niiden rooli on hyvin oleellinen tasapainon, kaatumisriskin ja yleisen toimintakyvyn suhteen. Siksi olisikin tärkeää ja oleellista, että MS-tautia sairastavat olisivat ajoissa liikkeellä.

Miten useampi MS-tautia sairastava ymmärtäisi Armi Aktiivituolin auttavan heitä?

Joskus aikoinaan joku ehdotti, että ilmoituksissa, nettisivuilla ja videoilla voisi näkyä rollaattoria, pyörätuolia ja kävelykeppiä etc, ja vaikka erityisesti rollaattori onkin hyvin yleinen Armi tuolin käyttäjillä, niin ainakin pyörätuoli veisi huomion juuri väärään suuntaan.

Asiakkaiden haastattelujen ja esittelijöidemme kokemusten myötä pääsimme vihdoin asian ytimeen!

Siinä missä Parkinsson on ikäihmisten tauti ja keskimääräinen sairastumisikä on 65v, niin suurin osa MS-tautia sairastavista ovat merkittävästi nuorempia. MS-tauti on yleisin nuorten aikuisten liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston sairaus ja yleisin sairastumisikä on 20–40 vuotta.

Koska Armi tuolia on niin voimakkaasti markkinoitu ikäihmisten ja mukavana senioreiden tuolina, ja kaikissa mainoskuvissa käyttäjät ovat olleet ikäihmisiä, eivät MS-tautia sairastavat nuoremmat aikuiset ehkä ole kokeneet sitä omakseen tai välttämättä edes ymmärtäneet sitä heille tarkoitetuksi, vaikka siitä olisi voinut olla suuri hyöty. Neurologisista sairauksista kärsiville on kaikille myös mennyt sama viesti, joka korostaa erityisesti nousuapua, sekä helpompaa ja turvallisempaa arkea, vaikka erityisesti nuoremmille tulisi korostaa Aktiivituolin ennaltaehkäiseviä, toimintakykyä ja liikuntakykyä ylläpitäviä vaikutuksia.

Tuoli liikuntakyvyn ylläpitoon ja lihasten aktivointiin MS-tautia sairastaville

Armi Aktiivituoli sopii kuitenkin erittäin hyvin MS-tautia sairastaville ja liike/liikunta on yksi parhaista lääkkeistä toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiivisena pysymiseen.

Nuorempien esikuvien ja mallien käytön, sekä toimintakykyä ja liikuntakykyä ylläpitävien vaikutusten korostamisen lisäksi esiin nousi joustavien maksuratkaisujen aktiivinen tarjoaminen (esim. osamaksu). Lisäksi tarjolla on nyt myös lähtöhinnaltaan selkeästi edullisempi Armi Lite Aktiivituoli.

MS-tauti ja liikunta: Armi ei korvaa muuta liikuntaa, vaan on hyvä lisä rinnalle

Jo Armi tuolin peruskäyttö on kuntouttavaa ja vahvistavaa, ja lihaksiston aktivointi tapahtuu kuin huomaamatta. Sille on kuitenkin kehitetty laajasti lisäharjoitteita, joita myös heikkovoimainen ja liikuntarajoitteinen voi tehdä omatoimisesti ja turvallisesti, niin hyvänä kuin huonona päivänä.

Kynnys Armi tuolilla jumppaamiseen ja lihasten aktivointiin on erittäin matala, myös huonona päivänä. Ei tarvitse lähteä muualle, tai kaivaa välinettä jostain varastosta. Onnistuu myös silloin kun esimerkiksi liukkauden johdosta vaarallista lähteä ulkoilemaan, tai pandemian johdosta liikkuminen muualla rajoitettua. Yleisestikin tulee jumpattua kuin huomaamatta, samalla kun katsoo vaikka telkkaria. Armi tuolilla jumppaaminen on paitsi turvallista, myös kivutonta, eikä aiheuta rasitetta nivelille.

Lähtökohtaisesti Armi tuoli on ergonominen nojatuoli, jossa on mukava ja hyvä istua, kenelle tahansa, mutta nuoremmat saattavat kokea myös hinnan ongelmaksi. Sen takia on tarjolle tullut niin edullisempaa mallia, kuin tulossa joustavia rahoitusratkaisuja.

Koska moni MS-taudia sairastava pärjää toimintakykyisenä ja aktiivisena usein hyvin pitkään, ja vielä pidempään Armi tuolin avulla, erityisesti jos sellainen hankintaan ajoissa, on tuolin käyttöikäolettama tällöin myös pitkä.

Katsotaan vielä saisimmeko jatkossa jonkun nuoremman Armi tuolin esikuvaksi, mahdollisesti jonkun joka antanut julkisuudessa kasvonsa taudille?

MS-taudin lisäksi hieman vastaavaa aivoriiheä on käyty myös lihastautien ja osteoporoosin suhteen, josta koostamme mahdollisesti erillisen artikkelin. Mahdollisuuksien mukaan perehdymme tarkemmin myös harvinaisiin neurologisiin sairauksiin (eli muihin kuin Parkinsson ja MS-tauti), joita sairastavia löytyy jo nyt myös Armi Aktiivituolin asiakkaina.

Armi on tuoli joka voi auttaa MS-taudista kärsiviä ylläpitämään toimintakykyä

Tyypillistä oikeastaan kaikille eteneville rappeumataudeille on, että jo menetettyä toimintakykyä on vaikea saada takaisin. Mutta aktiivisella toiminnalla sitä on mahdollista ylläpitää. Pysäyttää tai ainakin hidastaa oireiden etenemistä, hyvinkin pitkään, vuosia, jopa vuosikymmeniä. Siksi olisi oleellista olla ajoissa liikkeellä, eikä vasta kun toimintakyky on jo erittäin heikko.

Esimerkiksi pahan kaatumisen (seurauksena jokin murtuma) jälkeisestä pakkolevosta aiheuttunut lihaksiston heikentyminen ja toimintakyvyn alenema on etenevien rappeumatautien tapauksessa ainakin jossain määrin pysyvä ja kuntouttaminen vaikeaa. Kaatumisten välttäminen toimintakykyä aktiivisesti ylläpitämällä onkin helpompaa kuin mahdollisen pakkolevon jälkeinen kuntouttaminen. 

TUTUSTU TUOTTEESEEN JA ARMI MALLISTOON >>

Armi tuolin istuinkorkeus asiakkaan mukaan

Armi Ohjeita tuolin hankintaan Leave a Comment

Yksi yleisimmistä kysymyksistä koskien Armi Aktiivituolia on ”Mikä on sen istuinkorkeus?”

Monelle tulee iloisena yllätyksenä, että se voi olla mikä tahansa. Ja että sitä voidaan muokata toimituksen yhteydessä, tai jälkeenpäinkin. Eli henkilön pituuden perusteella arvioidaan sopiva istuinkorkeus, mutta se tarkistetaan ja muokataan tarpeen mukaan toimituksen yhteydessä.

Yleisesti Armi Aktiivituolin tavoitteena on, että ei tarvitse istua liian korkealla tai huonosti päästäkseen ylös, vaan juuri sopivalla ja oikealla korkeudella. Istuinkorkeuden ollessa sopiva nostaa Armi Aktiivituoli henkilön polvikulman nousussa asentoon jossa sekä lihasten voimantuotto, että niitä aktivoiva vaikutus on suurin. Ja ohjaa nousemaan oikein ilman niveliin kohdistuvaa virhekuormitusta ja kivuitta ylös.

Vaikka Armi tuolin ensisijaiset edut ja hyödyt perustuvatkin aivan muuhun kuin istuinkorkeuteen, on sekin oleellista, eikä markkinoilla tietääksemme ole muita ”lepotuoli” tyyppisiä nojatuoleja, joissa istuinkorkeutta on mahdollista muokata vapaasti asiakkaan mukaan. Ja vaikka on olemassa muita niin sanottuja korotettuja seniorituoleja, niissäkin istuinkorkeus on tyypillisesti maksimissaan 50cm, eikä myöskään muokkaus toimituksen yhteydessä tai jälkikäteen mahdollista.

Yleisenä tavoitteena on, että Armi tuolissa istujan kantapäät ylettyvät tukevasti maahan. Polvikulma on istuessa optimaalisesti noin 90 astetta, mutta tarvittaessa on heikkovoimaiselle mahdollista tämä jonkin verran ylittää. Kuitenkin siinä vaiheessa jos istuessa kantapäät alkavat irrota lattiassa kasvaa paine reiden alapinnassa niin että se häiritsee pidempiaikaisessa istumisessa verenkiertoa.

Tyypillisesti Armi tuolin istuinkulma on taaksepäin laskeva, jolloin siinä saa mukavan ja lepäävän asennon, eikä valumista epäryhdikkääseen asentoon tapahdu. Muuttamalla istuinkulmaa hieman etupainotteisemmaksi on Armi tuolin istuinkorkeus mahdollista tehdä korkeammaksi, kantapäiden edelleen yltäessä tukevasti lattiaan. Hieman etupainotteista istuinkulmaa tehdään heikkovoimaisimpien lisäksi tyypillisesti erityisesti lonkkavaivaisille, tai lonkkaleikkauksesta toipuville.

Miten Armin istuinkorkeus ja istuinkulma määräytyy?

Istuinkorkeus (ja istuinkulma) määräytyy nelijalkaisessa mallissa ruuvaamalla erimittaisia jalkoja eteen ja taakse. Pyörivällä laippajalkaisella mallilla varustetussa tuolissa taas on erimittaista pystyputkea, ja sen asennuskulmaa suhteessa tuoliin mahdollista säätää. Mainintana myös, että laippajalan pyörimisen kireys on myös säädettävissä, vaikka suurimmalle osalle jo tehtaalle valmiiksi asetettu kohtuu jämäkkä kireys on juuri sopiva.

Laippajalalla matalin istuinkorkeus on 41cm ja korkein istuinkorkeus 60cm, mutta nelijalkaisena istuinkorkeus voi olla kuinka matala tai korkea tahansa. Suomessa tarve alle 41cm istuinkorkeuksille on harvinaista, mutta esimerkiksi Aasian markkinoille yleistä.

Ohjeellisia korkeus- ja pituusmittoja

Ohessa myös ohjeellisia istuinkorkeuksia suhteessa henkilön pituuteen (henkilön pituus aikoinaan ennen mahdollista kumaruutta), mutta lopulliseen istuinkorkeuteen vaikuttaa lisäksi ainakin henkilön ruumiinrakenne, käyttääkö kenkiä vai ei, istuinkulma, sekä henkilön kunto. Taulukko on mitoitettu sukat jalassa, johon paksupohjaiset kengät vaikuttavat korottavasti. Erittäin heikkovoimaiselle tulisi istuinkorkeus olla yläkanttiin, ja melko hyvävoimaiselle se voi vastaavasti olla alakanttiin.

Istuinkorkeus: (ohjeellinen taulukko)

  • Alle 41cm vain nelijalkainen malli
  • 41 cm (n. 150 – 160 cm pituiselle käyttäjälle)
  • 43 cm (~155 – 165 cm)
  • 45 cm (~165 – 170 cm)
  • 47 cm (~170 – 175 cm)
  • 49 cm (~175 – 180 cm)
  • 51 cm (~180 – 185)
  • 53 cm (~182 – 187)
  • 55 cm (~185 – )
  • Yli 55cm korkeammat jalat tehdään vain tilauksesta, mutta korkeimmillaan on tehty nelijalkaisena jopa 70cm istuinkorkeudella. Laippajalkaisena maksimi istuinkorkeus on noin 60cm.

Istuinkorkeus voi myös olla vain väliaikaisesti korkeampi, esimerkiksi, tilanteessa jossa lähdetään kuntouttamaan henkilöä, tai jossa loukkaantumisen johdosta toimintakyky on väliaikaisesti heikentynyt. Tällöin voi, lihasten vahvistuttua, olla mielekästä vaihtaa istuinkorkeus matalampaan. Lonkkaleikkauksesta toipuvalle taas voi tuolin istuinkulma olla vain väliaikaisesti etupainotteinen.

Tilaa Armi Aktiivituoli >>
(henkilön noin pituuden voi ilmoittaa jo valmiiksi lisätiedoissa)

Suomalaista työtä – Avainlippu –merkki

Armi Uutiset ja tiedotteet, Vanhusten hoidon ammattilaisille Leave a Comment

Armi Aktiivituoleille on myönnetty Avainlippu -merkki.

Koko Armi Aktiivituoli mallistolle – Lite, Classic, Design, Style ja Lux – on myönnetty avainlippu -merkki. Merkki kertoo, että ne on valmistettu Suomessa ja työllistää Suomessa.

Ainutlaatuinen ja patentoitu Armi Aktiivituoli

Onko nousu vaikeaa?
Vaivaako polvet, lonkka tai selkä?
Haluatko asua omassa kodissa pidempään?

Armi Aktiivituolin ainutlaatuinen patentoitu lihaksia aktivoiva, niveliä säästävä ja tuki- ja liikuntaelinvaivoja ennaltaehkäisevä mekanismi ylläpitää käyttäjänsä toimintakykyä ja antaa lisää aktiivisia vuosia.

TUTUSTU ARMI AKTIIVITUOLI MALLISTOON >>

Design from Finland -merkki

Jo aiemmin kerroimme, että Design by Tapio Anttila malleille; Design, Style ja Lux on myönnetty Design from Finland -merkki. Lue lisää

Merkki kertoo, että tuote tai palvelu on muotoiltu Suomessa ja sen ammattimaiseen muotoiluun on investoitu. Käyttäjälähtöisyys ja vastuullisuus ovat myös merkin tärkeitä myöntämiskriteereistä.