Armi käyttäjäkokemus: Ritva Sundberg 77v Hanko

”Ilman Armia olisin ollut jo vuosia sitten sänkypotilaana

Kärsin monista sairauksista (mm. dystonia eli neurologinen liikehäiriösairaus, aksiaalinen myopatia joka on eräänlainen lihassairaus sekä keuhkoahtaumatauti happihoidolla), ja tarvitsin tuolin josta pääsisin sekä ylös, että minun olisi hyvä istua pidempään. Tehtävä osoittautui hyvin vaikeaksi.

Ennen Armia olin ehtinyt jo hankkia 5 muuta tuolia (turhaan), mutta minun oli niissä kaikissa huono istua pidempään. Joka tuolissa virittelin useita tyynyjä ja siltikään en pystynyt missään niistä istumaan pitkään, enkä suorassa, ja useimmista oli myös vaikea päästä ylös. Sitten löysin Armin.

Se oli kuin tehty minulle

Eräänä aamuna katsoin et-lehdestä Armin mainosta ja totesin että ”tuossa on minun tuolini”. Armista löysin vihdoin minulle sopivan tuolin – se oli heti kuin tehty minulle!

Hankin ensimmäisen Armini 2016 alussa ja se on ollut minulle oikea pelastus. Olen usein todennut, että ”ilman Armia olisin ollut jo vuosia sitten sänkypotilaana”. Oli myös hienoa, että Armi tuotiin minulle näytille ja mitoitus katsottiin juuri minulle sopivaksi.

Vuonna 2016 hankin tämän ensimmäisen Armini ja ”se on ollut minulle oikea pelastus”
Vuonna 2020 lisäksi uudemman kääntyvän Armi Style -mallin.

Kannattaa olla ajoissa liikkeellä

Aika hyvin että olen nyt pärjännyt jo melkein 6 vuotta ilman yhtään ylimääräisiä tyynyjä kotona! Tosin ystävien luona vieraillessa tarvitsen edelleen niitä, koska useimmilla ei vielä ole Armi tuoleja, mutta olen sanonut että heti jos heillekin tulee rajoitteita, niin kannattaa heti olla Armi tuoliin yhteydessä! Ja kannattaa olla ajoissa liikkeellä – jos olisin tiennyt Armi tuolista aiemmin, niin olisin säästynyt monelta vaivalta ja pettymykseltä.

Halusin pitää molemmat Armit

2020 kiinnostuin Armin uudemmasta Style mallista sen kääntyvän jalan vuoksi, jonka totesin olevan kätevä. Alkujaan olin ajatellut vain päivittää uudempaan Armiin ja luopua vanhasta Armistani, mutta asiaa tarkemmin ajateltua halusin pitää molemmat Armit koska monilla ystävilläni on myös vaivoja ja heilläkin olisi hyvä olla tuoli josta pääsevät luonani helposti ylös ja jossa myös heidän on hyvä istua.

Olen suositellut Armi tuolin hankintaa monille, ja ainakin yksi tuttavani on jo myös hankkinut Armi tuolin, ja moni muukin harkitsee.

Ritva Sundberg 77v Hanko

Kuvat on otettu 2020 kesällä uuden Armi Style tuolin toimituksen yhteydessä kamerakännykällä, ja samassa yhteydessä Ritva on myös alkujaan haastateltu. Elokuussa 2021 Ritva on haastateltu uudestaan, ja tämä käyttäjäkokemus kirjoitettu lopulliseen julkaistavaan muotoon yhdessä Ritvan kanssa.

Mahtavaa ja uskomattoman hienoa kuulla miten Armi on helpottanut Ritvan, ja monien muiden, aktiivisena pysymistä ja arjessa selviytymistä. Armi Aktiivituoli toivottaa Ritvalle vielä paljon lisää aktiivisia vuosia!

Löydät lisää tarinoita ja Armista sanottua
Käyttäjäkokemuksia -sivulta.