Suurin hyöty saavutetaan kun aktiivituoli hankitaan riittävän ajoissa ja se mielletään apuna liikuntakyvyn ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi, sen sijaan että se hankitaan vasta apuvälineeksi, kun nousu on jo erittäin vaikeaa ja erityisesti jalkojen lihasvoima jo olematon. Ajoissa hankittuna muodostuu tuolin käyttöaika tyypillisesti myös pitkäksi.
Neurologisista sairauksista kärsivät ovat erittäin merkittävä Armi tuolin asiakasryhmä. Jostain syystä Armi tuoli on kuitenkin ollut huomattavasti suositumpi Parkinsonia -sairastavien keskuudessa (useita satoja), kuin MS-taudista kärsivien keskuudessa. Jossain määrin on myös koettu, että moni MS-tautia sairastava on ottanut yhteyttä usein kovin myöhäisessä vaiheessa, kun nouseminen ja liikkuminen on jo erittäin vaikeaa, ja ollaan usein oltu jo pääosin pyörätuolin varassa. Vaikka parhaat tulokset ja pisin käyttöaika olisi saavutettu olemalla aiemmin liikkeellä.
Tilannetta taudin myöhäisessä vaiheessa on vaikeuttanut usein seikka, että MS-tautia sairastavilla voimien katoaminen on yleisempää jaloissa kuin käsissä. Armi tuolin ajatuksena on pyrkiä aktivoimaan ja ohjaamaan voimantuottoa ensisijaisesti nimenomaan jalkoihin, koska niiden rooli on hyvin oleellinen tasapainon, kaatumisriskin ja yleisen toimintakyvyn suhteen. Siksi olisikin tärkeää ja oleellista, että MS-tautia sairastavat olisivat ajoissa liikkeellä.
Miten useampi MS-tautia sairastava ymmärtäisi Armi Aktiivituolin auttavan heitä?
Joskus aikoinaan joku ehdotti, että ilmoituksissa, nettisivuilla ja videoilla voisi näkyä rollaattoria, pyörätuolia ja kävelykeppiä etc, ja vaikka erityisesti rollaattori onkin hyvin yleinen Armi tuolin käyttäjillä, niin ainakin pyörätuoli veisi huomion juuri väärään suuntaan.
Asiakkaiden haastattelujen ja esittelijöidemme kokemusten myötä pääsimme vihdoin asian ytimeen!
Siinä missä Parkinsson on ikäihmisten tauti ja keskimääräinen sairastumisikä on 65v, niin suurin osa MS-tautia sairastavista ovat merkittävästi nuorempia. MS-tauti on yleisin nuorten aikuisten liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston sairaus ja yleisin sairastumisikä on 20–40 vuotta.
Koska Armi tuolia on niin voimakkaasti markkinoitu ikäihmisten ja mukavana senioreiden tuolina, ja kaikissa mainoskuvissa käyttäjät ovat olleet ikäihmisiä, eivät MS-tautia sairastavat nuoremmat aikuiset ehkä ole kokeneet sitä omakseen tai välttämättä edes ymmärtäneet sitä heille tarkoitetuksi, vaikka siitä olisi voinut olla suuri hyöty. Neurologisista sairauksista kärsiville on kaikille myös mennyt sama viesti, joka korostaa erityisesti nousuapua, sekä helpompaa ja turvallisempaa arkea, vaikka erityisesti nuoremmille tulisi korostaa Aktiivituolin ennaltaehkäiseviä, toimintakykyä ja liikuntakykyä ylläpitäviä vaikutuksia.
Tuoli liikuntakyvyn ylläpitoon ja lihasten aktivointiin MS-tautia sairastaville
Armi Aktiivituoli sopii kuitenkin erittäin hyvin MS-tautia sairastaville ja liike/liikunta on yksi parhaista lääkkeistä toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiivisena pysymiseen.
Nuorempien esikuvien ja mallien käytön, sekä toimintakykyä ja liikuntakykyä ylläpitävien vaikutusten korostamisen lisäksi esiin nousi joustavien maksuratkaisujen aktiivinen tarjoaminen (esim. osamaksu). Lisäksi tarjolla on nyt myös lähtöhinnaltaan selkeästi edullisempi Armi Lite Aktiivituoli.
MS-tauti ja liikunta: Armi ei korvaa muuta liikuntaa, vaan on hyvä lisä rinnalle
Jo Armi tuolin peruskäyttö on kuntouttavaa ja vahvistavaa, ja lihaksiston aktivointi tapahtuu kuin huomaamatta. Sille on kuitenkin kehitetty laajasti lisäharjoitteita, joita myös heikkovoimainen ja liikuntarajoitteinen voi tehdä omatoimisesti ja turvallisesti, niin hyvänä kuin huonona päivänä.
Kynnys Armi tuolilla jumppaamiseen ja lihasten aktivointiin on erittäin matala, myös huonona päivänä. Ei tarvitse lähteä muualle, tai kaivaa välinettä jostain varastosta. Onnistuu myös silloin kun esimerkiksi liukkauden johdosta vaarallista lähteä ulkoilemaan, tai pandemian johdosta liikkuminen muualla rajoitettua. Yleisestikin tulee jumpattua kuin huomaamatta, samalla kun katsoo vaikka telkkaria. Armi tuolilla jumppaaminen on paitsi turvallista, myös kivutonta, eikä aiheuta rasitetta nivelille.
Lähtökohtaisesti Armi tuoli on ergonominen nojatuoli, jossa on mukava ja hyvä istua, kenelle tahansa, mutta nuoremmat saattavat kokea myös hinnan ongelmaksi. Sen takia on tarjolle tullut niin edullisempaa mallia, kuin tulossa joustavia rahoitusratkaisuja.
Koska moni MS-taudia sairastava pärjää toimintakykyisenä ja aktiivisena usein hyvin pitkään, ja vielä pidempään Armi tuolin avulla, erityisesti jos sellainen hankintaan ajoissa, on tuolin käyttöikäolettama tällöin myös pitkä.
Katsotaan vielä saisimmeko jatkossa jonkun nuoremman Armi tuolin esikuvaksi, mahdollisesti jonkun joka antanut julkisuudessa kasvonsa taudille?
MS-taudin lisäksi hieman vastaavaa aivoriiheä on käyty myös lihastautien ja osteoporoosin suhteen, josta koostamme mahdollisesti erillisen artikkelin. Mahdollisuuksien mukaan perehdymme tarkemmin myös harvinaisiin neurologisiin sairauksiin (eli muihin kuin Parkinsson ja MS-tauti), joita sairastavia löytyy jo nyt myös Armi Aktiivituolin asiakkaina.
Armi on tuoli joka voi auttaa MS-taudista kärsiviä ylläpitämään toimintakykyä
Tyypillistä oikeastaan kaikille eteneville rappeumataudeille on, että jo menetettyä toimintakykyä on vaikea saada takaisin. Mutta aktiivisella toiminnalla sitä on mahdollista ylläpitää. Pysäyttää tai ainakin hidastaa oireiden etenemistä, hyvinkin pitkään, vuosia, jopa vuosikymmeniä. Siksi olisi oleellista olla ajoissa liikkeellä, eikä vasta kun toimintakyky on jo erittäin heikko.
Esimerkiksi pahan kaatumisen (seurauksena jokin murtuma) jälkeisestä pakkolevosta aiheuttunut lihaksiston heikentyminen ja toimintakyvyn alenema on etenevien rappeumatautien tapauksessa ainakin jossain määrin pysyvä ja kuntouttaminen vaikeaa. Kaatumisten välttäminen toimintakykyä aktiivisesti ylläpitämällä onkin helpompaa kuin mahdollisen pakkolevon jälkeinen kuntouttaminen.