Ikäihmisten liikkuminen ja omatoimisuus poikkeustilanteessa entistäkin tärkeämpää

Armi Ohjeita tuolin hankintaan Leave a Comment

Useimmat Armi tuolin tyypillisistä asiakkaista ovat riskiryhmäläisiä ja nyt karanteenissa. Valitettavasti se tarkoittaa monen kohdalla entistäkin vähäisempää ja rajoittuneempaa liikkumista. Eikö nyt olisi entistäkin tärkeämpää turvata ja mahdollistaa aktiivinen liikkuminen, sekä omatoiminen selviytyminen arjen askareista turvallisesti, helppojen mahdollisuuksien rajoissa?

Pahimmillaan nykyiseltä tuolilta nousu on niin epämiellyttävää että jätetään kokonaan nousematta ja lähtemättä liikkeelle, vaikka kyseessä olisikin vain säännöllinen liikuskelu oman asunnon sisällä. Tai kun normaaleja omaiskäyntejä, sekä muita avustajakäyntejä tai vaikkapa fysioterapiaa on nyt vähemmän kuin normaalisti. Niin tai näin, niin hieman parempikuntoisiltakin ikäihmisiltä jää nyt liikkuminen helposti merkittävästi alhaisemmalle tasolle kuin normaalisti. Kaiken mahdollisen yhteistoiminnan, on kyse sitten päivätoimintaan osallistumisesta, yhteisjumpista tai muista vastaavista, kavereiden tapaamisista jne, jotka jo itsessään ovat pakottaneet liikkumaan, peruunnuttua tai ollessa kiellettyä.

Armi tuoli ei pelkästään tee noususta miellyttävämpää ja vähemmän niveliä rasittavaa, ja täten tee säännöllisistä liikkeelle lähdöistä mielekkäämpiä, vaan myös mahdollistaa itsenäisen kuntoilun. Kynnys on erittäin matala, omalla nojatuolilla, vaikkapa samalla kun katsoo televisiota, heikkokuntoinen pystyy tekemään jumppaliikkeitä, turvallisesti ja niveliä kuormittamatta.

Käyttämättömyys heikentää lihaskuntoa hyvinkin nopeasti, varsinkin ikäihmisellä. Heikentynyt lihaskunto edelleen huonontaa tasapainoa, ja tekee tällöin ajan myötä myös mahdollisesta vähäisemmästäkin liikkumisesta turvattomampaa. Liikkumattomuus yleisestikin altistaa monille tuki- ja liikuntaelin vaivoille.

Armi tarjoaa yksinkertaisen ja toimivan keinon edistää ikäihmisen liikkumista, joka on nyt entistäkin tärkeämpää. Toimintakyvystä huolehtiminen tekee ikääntyneelle myös muista arjen askareista omatoimisesti selviytymisestä helpompaa ja turvallisempaa.

Armin puhelin- ja nettitilaukset nyt edullisemmin

Iloksemme olemme todenneet mallin jossa tilaukset tulevat esittelyjen sijaan nyt pääosin puhelin- ja nettitilauksina, toimivan erittäin hyvin. Käyttöön opastus ja pieni jumppautus annetaan toimituksen yhteydessä (jonkin verran maatieteellistä rajoitteita, mutta ainakin koko Etelä-Suomessa). Samoin mitoitus, joka katsottu noin kohdalleen ennakkotietojen pohjalta, tarkistetaan ja tarvittaessa hienosäädetään kohdalleen toimituksen yhteydessä.

Tälläkin viikolla toimitetuista (ilman esittelyä tilatuissa) tuoleista melkein kaikissa on ollut jo valmiiksi juuri oikea istuinkorkeus, vaikka sitä on toimituksen yhteydessä helppoa muokata (ja siihen on varauduttu). Ja ennen kaikkea, asiakkaat ovat olleet erittäin tyytyväisiä (ja tuolilta nousu sujunut kaikilta hienosti viimeistään pienen ohjauksen jälkeen)! Kirsikkana kakun päälle ovat saaneet saman kovaan tarpeeseen tulleen Armi tuolinsa, mutta nyt edukkaammin. Jos lähes kaikki esittelyn tilanneet siinä yhteydessä vakuuttuvat ja tilaavat tuolin, on oikeastaan sama saako opastuksen etukäteen (esittelyn muodossa), vai sitten vasta toimituksen yhteydessä? Kokemus on myös osoittanut, että ainakin Armin videoihin tutustuneet, ovat tyypillisesti ymmärtäneet tuolin käytön ja oikeaoppisen liikeradan nousussa välittömästi, ja täten ilman mitään erillistä ohjausta.

Nyt reilut alennukset kaikkiin Armin netti- ja puhelintilauksiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.